sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Things that keeps me sane

Joskus...noh, usein..ok, kun vaikka uutisia katsoo, niin kyllähän tuo maailman meno on aika hullua välillä. Oma elämäkin on hektistä ja omat juttunsa on siinäkin.
Mutta kun olen sellainen positiivari, niin pyrin aina löytämään jotain hyvää, oikeastaan kaikesta. Toki joskus tuntuu, ettei sitä juuri sillä hetkellä näe, kun on oikein vaikeaa, mutta jossain välissä valo pilkahtaa.

Tänään hiippailin pitkin pihaa ja nautin talvesta, kun kerrankin pakkasta ja aurinko lepäsi lumen pinnassa. Täydellinen talvipäivä! Kruununa sekin, että vapaapäivä kaikesta. Huomenna alkaa sekä uusi ruokavalio taasen (huh, siis sen syömisen määrä!!) Ja uusi treeniohjelma (huh sen treenin määrä). Tähän väliin on pakko todeta että ihanaa! Kun tsekkasin sen treeniohjelman, niin ihanan raskasta treeniä luvassa. Taidan ehken olla koukussa tuohon hommaan. Kai sen voi jo varovaisesti myöntää...

Mutta, sanotaan että kuva kertoo enemmän kun tuhat sanaa, niin varoituksen sana tähän väliin: tulossa monta tuhatta sanaa! En ole pitkään aikaan ollut kameran kanssa pihalla, muuten vaan ja nyt taisin ottaa tuota aikaa takaisin. Toivottavasti fiilis välittyy myös sinne teille!

Aloitetaan luonnosta. Luonto on aina ollut sellainen ankkuri, paikka missä pystyy hengittämään kunnolla ja nollaamaan aivot. Puiden läheisyys, ok, halailen yhtä puuta aika ahkeraakin, maa, ilma... hiljaisuus. Ei voi rahalla ostaa. Olen siinä mielessä onnekas, että saan asua rakkaan luonnon keskellä. Kirjaimellisesti. ;)

 Nämä kuuset suojaavat taloa sekä tuulelta että auringolta. Oikealla se puu, jota halailen ahkeraan.. tosi vanha hevoskastanja ja nähnyt luultavasti sodankin. On se viisas puu!


 Asumme kirjaimellisesti pellon keskellä..peltojen pikemminkin. Melkeimpä joka suunnassa peltoa, poikkeus se suunta, josta tullaan pihalle. 
 Jostain syystä tuo simppeli kannon jämä on jotenkin omaan silmään kaunis. Kaikessa karuudessaan.

Tässä oli aikoinaan kaksi tonttia ja kaksi kotia. Ne on sitten yhdistetty yhdeksi suureksi kokonaiseedeksi ja tämä portti vie toiselle puolelle. Kun aurinko osuu siihen niin ihan kuin menisi toiseen maailmaan jo.







Ulkohuussin kuurankukkaisia. On meillä siis sisävessa, mutta tuo on siltä ajalta, kun taloa on rakennettu. Tuli tuo tarpeelliseksi Tapanin myrksyssä, kun olimme 11pvää ilman sähköä. Kaikki kunnia ensiselle ajalle! Suuri asia :D


 Koti ja perhe, ne pitävät minut pinnalla. Meillä on, niinkuin olen keronut 4 kissaa ja kaksi koiraa. Me, eli minä ja mieheni. Joka ei ole linssilude ja kunnioitan sitä ;). 







Vanha maakellari, joka löytyi puiden raivauksen jälkeen.


Mr. Frog, hengaillut tuossa jo muutaman vuoden.


Kyllä, takka päällä :)


Tehdään aika pitkälti kaikki itse.


Lauma? :)

Treenaus. Vaikkakin näyttää meidän sali alkeellisesta, niin oikean valmentajan ohjeilla sellainen raaka old school- treenaus on aivan älyttömän tehokasta! Huomaa taas, tee se itse- teema. Hyvin pärjätty!


Tämä tuli laitettua seinään muistutukseksi, että treenatessa keskittyy. Miehellä lähti olkapää ajatuskatkoksen seurauksena pois paikoiltaan ja sen jälkeen keskittyminen on ollut 100%!

Ainoa peili, joka löytyy.

 Oleelliset: penkki, lämppäri ja musiikki.


Matka treeneihin on valtava....


Meidän sali <3

Näin, tuli sitten oikein innostuttua! :) Nyt kokkailemaan jotain hyvää, ihanaa sunnuntaita kaikille!

xoxo


perjantai 2. joulukuuta 2016

Romahdus ja täydellinen ribbimekko

Kylmää kahvia ja spotify taustalla, Bon Jovia paukkuu. Itseasiassa kylmä kahvi on hyvää, samoin kuin kylmä spagetti ja pizza. Olenkohan yksin näine ajatukseni... Mieheni katsoo vähän oudosti, kun nappaan kylmää spagettia suoraan kattilasta. Noh,makuja on monia.

Ei pitänyt kirjoittaa mekosta, jonka sain eilen postissa, mieliala oli/on sen verran häkeltyntyt. Toisekseen, kuvat eivät ole kovin hyviä, mutta selvää saa tuotteista. Pahoittelut siitä, olisin voinut ottaa parempiakin, tiedän.

Eilen tuli koettua pitkästä aikaa jonkin sortin romahdus sekä kohtaaminen. Sanonta: jos elämä heittää sitruunoita eteesi, niin tee mehua tms ei vaan aina toimi. Joskus ne pirun sitruunat on pakko vaan syödä ja jatkaa matkaa.
Niinkuin olen kautta rantain kirjoittanut, että hoitotehtäviä on tullut tehtyä, ja kyseessä erittäin läheinen ihminen. Nyt tämä samainen ihminen on sairaalassa, jossain omituisessa tilassa josta emme tiedä, notta palaako tahän todellisuuteen enää..ikinä.

Menin eilen taas katsomaan häntä, ja tämä yksi vahvimmista tuntemistani naisista makaa apaattisena sängyssä, tietämättä oikeastaan tuon taivaallista maailman menosta..ja vähän yli viikko sitten juttelimme kaikesta... tuon hyväksyminen oli ja on vaikeaa. Siinä istuessani tajusin, että ehken sen sijaa, että etsin syitä..olenkin nyt tässä, siinä muodossa kun hän tarvitsee. Vaikka sitten syöttämässä.

Kun menin hoitajille juttelemaan, ohjasivat he lääkärin juttusille. Hän kertoi, miten he yrittävät kaikkensa ja oli aivan ihanan lämmin ihminen. Siellä tapahtui romahdus nro 1. Pato aukesi, samoin todellisuus. Annoin vaan kaiken tulla, kun en oikeastaan estääkkään voinut.

Hetken kuluttua sain kootua itseni ja kävin moikkaamassa vielä mammaa, moikat ja hymy. Siitä sitten autoon istumaan ja romahdus nro 2 parkkipaikalla.

Meikit tietty levisi ja silmät olivat kun sammakolla. Ensin ajattelin, etten mene kauppoihin, kuten olin suunnitellut. Mutta sitten ajattelin, että a) olen ajanut 50km tänne ja kaikki on nyt tuossa lähellä. b)en voi vajota itse syvälle suohon, omaa elämää on koitettava elää. Olin kyllä näky kaupoissa, mutta juuri tuolla hetkellä en jaksanut välittää. Jokaisella on niitä omia juttujaan taustalla ja joskus vaan se näkyy. Leuka pystyyn ja menoksi, aivan sama mitä muut ajattelevat!

Pieni hyvä fiilis tuli Lidlissä. Kun menin protskua ostamaan. edelläni oli pari noin 9v tyttöä ja ostoksena karkkipussit kera joulukalenterien molemmille. Tottakai samiksetkin. Kuulin kassan sanovan, ettei rahat riitä, jotain pitää ottaa pois. Tyttöjen ilmeet oli tosi surkeat, kun olivat valinneet nuo jutut yhdessä kieli keskellä suuta. Katsoin vaivihkaa että 30senttiä puuttui. Sanoin kassalle että ota tästä se summa jotta tytöt saivat karkkinsa ja joulukalenterinsa. Pieni juttu ja pieni summa mutta tyttöjen ilo oli isompi. :) Itselle hyvä fiilis, eli win win.

Sitten oikeastaan pakotin itseni avaamaan postin paketin ja kurkkaamaan tuota mekkoa, jota kuolasin jo netin kautta. Samoin laukkua. Koklasin eri juhlatyylejä aikaisemmin ja eipä niistä mikään oikein kolahtanut itseeni. Halusin kuitenkin jotain ihan erilaista kun yleensä. Yleensä=avonaista. Eli tämä poikkeaa joka suhteessa aiemmista. On peittävää, ei hilejuttuja ja pitkä mekko.
Olen jo pitkään halunnut kokeillä tuollaista mekkoa, mutta en ole uskaltanut. Ajattelin, ettei näihin muotoihin pysty tuollaista kiskomaan. Itseasiassa yllätyin tosi paljon siitä, ettei näyttänytkään niin pahalta kun luulin! Riskillä menin, ja kannatti, omasta mielestäni. Pyydän siis ymmärrystä kuvien laatuun ja focus kokonaiskuvaan ;)




Nuo hihat tekevät jo vähän sutinaa mekkoon.

Takaanta avonainen selkä, ja se tekee sellaisen oman seksikkyytensä muutoin niin umpinaiseen mekkoon.


Vähän asettelu liiveissä vaiheessa, pitää ommella sellaiset avonaisen selän liivit äkkiä itse.


Ihana takaapäin tuo mekko, rakastuin siihen heti!



Tuo taikapallo. Moukari, niinkuin mieheni kuvasi laukkua, Se vaan on niin ihana. 



Jos täyttää kvillä, niin toimii myös itsepuolustuksessa.... :) Ei vaan, tosi jees ja tuollaiseen mekkoon antaa oman potkunsa.

Yksi karvaliivikin eksyi mukaan, kun vanhat ovat auttamattomasti liian isoja. 


Pieni hakanen edessä, jolla saa kiinni. Sisältä tekokarvaa, ulkopinta mokan tuntuinen. 

Sisältä: 

Lämmin on!

Ja pakkohan tuo on nyt myötää, ettei tuollaista raskaampaa ribbikangasta voi pitää ilman apua. Oma salaisuuteni:

Ei pursua makkarat! Pieni apu ei ole häpeä ;)

Nyt pitäisi mennä taas kaappin, tavoitteena viimeinen kerta: ylimääräiset pois. Olen raahannut edestakaisin vaatteita ajatuksella jos kumminkin pidän? Kun en pidä. Ja kaappi pursuaa jo liitoksistaan... johtunee vain siitä, että on llian pieni? Vaatteitahan ei ole koskaan liikaa...

xoxox




maanantai 28. marraskuuta 2016

strong woman and lost my high heels

Mitä tarvitaan vahvaan naiseen? Lihaksia? Isoja kyynärpäitä? Asennetta! Lempeyttä. Vahvuutta auttaa muitakin.

Välillä tuon vahvan naisen käsitys on mielestäni vähän hakoteillä. Joillakin on se käsitys, että vahvalla tarkoitetaan dominoivaa, kaiken jyräävää henkilöä. Siihen pystyy olematta vahva.
Vahvalla on varaa kannattaa välillä muitakin, Ja vahva nainen on oma itsensä, kantaa oman persoonansa ja uskaltaa myös näyttää se.

Tuosta tulee aina mieleeni se, että pukeutuminen ei ole kiinni merkkivaatteista, suurista rahoista tahi onko ihan muodin harjalla, juuri nyt. Muoti kun muuttuu kokoajan ja sitä kun uusisi kaappiaan joka uuden trendin mukaan, niin konkurssi ainakin minulla.

Itse uskon, että muotia on luottaa omaan juttuunsa. Jonkun mielestä se voi olla aivan älytöntä, mutta itseasiassa se on helpottavaa.

Seuraava vaatetus on kursittu kasaan vanhoista vaatteista kaapista. Pikku probleema meinasi tulla mukaan, kun en löytänyt mustia korkkareitani. Itseasiassa....taisi jäädä vuonna 2013 eräälle kuvauspaikalle ja sillä matkalla ovat. Eli, peruskorkkarit hankitalistalle!

Sitten rupesin koluamaan kaappiani ja löysin vanhat, mutta oikeastaan käyttämättömät avokkaat! Vähän erilaiset, liekeissä näyttävät olevan :). Tuo kuosi on ihanan villi! Ajattelin, että piristää kunnolla tuollaista liituraitalookkia.

Tuo liivi on Ritva Fallan mallistosta, itse ostin kirpparilta muutamalla eurolla. Aika hyvä diili! Se vaan on niin hyvän mallinen päällä ja materiaali on kestävää.

Loput taitaakin olla from H&M. Paitsi kaulakoru, se on jostain tullut mukaani. Muutoin siis olen H&M luomus :D. Aika ylläri varmaan... En ostaisi kyseisestä putiikista, jollei olisi minulle sopivat vaatteet. Materiaalit ovat parantuneet mennestä ja kierrätys on hyvä homma! Hintakin sopiva.




Tiukka treenipäivä tarkoittaa nykyään meikitöntä samalla. 




Ja kengät, aivan liekeissä!!






Päätin tänään jotenkin hemmotella itseäni, sillä viikonloppu(kin)oli aika rankka. Kun seisoo läheisen sairaalasängyn vieressä ja ei oikeastaan voi millään tavalla juuri siinä tilanteessa auttaa...niin avuton olo. Katsoa,kun toinen vaan on jossain muualla välillä.

Laitan valmentajalleni  palautteen joka sunnuntai. Kerron,miten on treenit ja ruokapuoli mennyt. Jostain taisi paistaa läpi tuo väsymys ja pieni lause, jossa tsemppaa pitämään selkärangan tässä asiassa palautti sen verran takaisin että tämä hemmottelu menikin terveelliselle puolelle. Jouluna ehtii taas mässäilemään hallitusti ;).

Eli, tein vahvaa kahvia ja kahvimaitoa vatkasin, pientä vaahtoa sekaan. Kivasti tuo maito valui, vähän raidottaen kahvin!
Propud- suklaaprotsku ja applesiini kaveriksi tarjottimelta ja pieni hemmotteluhetki valmis. Ei se tarvitse sen ihmeempiä. Vain se pieni hetki ja vähän eri kattaus kun normi kahvimuki, niin siinä se.

Aika hölmöä olisikin tuhota kaikki työ, mitä on tullut tehneeksi pari vuotta sen takia, että tunnepuoli on vähän heikommalla välillä. Myöhemmin masentaisi sitten se.




Pieni hemmotteluhetki :)

xoxo