perjantai 1. heinäkuuta 2016

Sataa taikka paistaa

Siinähän sitä, sääennuste Suomen suveen. Harvoin voi olla varma, mitä tulee kun astuu ovesta ulos. Eilen lenkille mennessäni olin varautunut ihanaan sadekuuroon, oikein rankkasateeseen! Ajattelin että ah, viileämpää ja ei ilmatiet täynnä paarmoja. Kesken lenkin aurinko tuli esiin rohkeasti ja pamautti sitten +25 kuumaa kosteaa ilmaa päälle. Minä sadekelin vaatteilla ja pitkällä paidalla... ainakin hiki virtasi kunnolla!

Pieni pikahajatelma tähän väliin. Näitä on "saanut" lukea nyt viime päivinä iltapäivälehdistä, oikeastaan päivittäin. Valitettavasti. Plus koon mallit, ihmiset, naiset. Saako pitää farkkushortseja, mekkoa tahi muuta kun säkkiä? 

Tottakai saa! Ja ylipäätään ihmisen arvioiminen näin: se M-kokoa oleva..tai xl.. tai s...tai xxxl... hetkonen!!! Siis ihmiset? Ei numeroita... ihminen. Henkilö. Persoona.
Onhan toki maailma pyörinyt jo pitkään kauneusihanteiden ymprillä ja kaikilla aikakausilla on ne omat ihanteensa. Mutta kyllä, toinen tavoittelee niitä ja antaa tavoitella, toinen ei...aivan yhtä hyvä niin. 
Itseäni jurppii oikeasti kaikenlainen kategorioiminen, niputtaminen, muottiin laittaminen. Ihan sekin takia jo, kun olen seurannut medioita. Pahaa mieltä ihmisille siitä, miltä sattuu näyttämään? Ja hei, kauniilta! Mutta ei siltä, jolta ehken valtaväestön mielestä pitäisi. Sen takia, että joku niin sanoo. Oikeasti??? Ei.. ei ei. 

No niin, saarna valmis. Huh. Sitten siihen vaatetuspuoleen. Vanhauusi mekko from H&M. Tuo mekko on ollut kerran päällä, eräissä kuvauksissa. En pitänyt sitä sen jälkeen, kun ei mielestäni näyttänyt muulta kuin säkiltä päälläni. Nyt,  kokeiltuani sitä parin vuoden piilottamisen jälkeen (ja -20 *jotain*kg) se itseasiassa laskeutuikin ihan ok!

Nuo gladiaattori- sandaalit ostin viime kesänä ja pakko myöntää...ne vaan on oman näköiset.


Kaikki from H&M paitsi neule. En oikeastaan muistakkaan mistä se on tullut. Olisiko jostain pikku putiikista Helsingistä vielä siellä asuessani...





Tuo helma on niin ihana!




Sandaalit: 


Mokkan tuntua kangasosissa. Pehmeät ja hyvät jalassa. 

Kerrankin jotain asusteita. Tuo kaulakoru on peräisin eräältä vanhemmalta rouvashenkilöltä, ketä auttelin Helsingissä asuessani. Hän oli aina niin ihanan wau ja arvokkaan tuntuinen. Hän halusi antaa välttämättä tuon korun muistoksi ja kyllähän hän tulee mieleeni tuota pitäessäni. 


Meikkipuoli hoitui simppelisti. We care iconin punaista huulipunaa hiukan ja tadaa! Meikki valmis. aikaa meni 1min ja vaivaa vähemmän. Kuumalla ilmalla helpoin meikki :). 

Huomenna menen ainakin katsomaan, kun pojat leikkii. Ok, totista totta. Eli kuskina toimin miehen mennessä kamujen kanssa cartinkiin...siitä taitaa olla leikki kaukana kun 13 aikamiestä ajaa kilpaa natiasten keskellä. Kamera mukaan ota! :D

xox

I just hope that google translation works well...if not, I need to write a small English- part here. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Etsimässä positiivista minääni taas

Kaffea ja seniorikoiruus unessa jalkojen juuressa...ulkona tuulee enteilevästi, ukkostakin on luvattu. Sain omat ajatukseni kiinni eilen ja...