tiistai 15. marraskuuta 2016

Just flow with it

Noniin, kun sitten tämä kevennetty viikko liikunasta alkoi, niin yritän samalla keventää mieltäkin. Kaivoin mielen muistista yhden vanhan lauseen: kaikki on tässä ja nyt. 
Äärimmäisen simppeli lause, täynnä suurempaa viisautta.

Aamulla, kun venyttelin, niin keskityin täysin siihen hetkeen, jossa olin. Johtuneeko siitä, että lihakset alkavat palautumaan vai siitä, että oivalsin jotain...olo rentoutui. Aamupäivän olin sellaisessa ihanassa flow- fiilarissa, jollaista en taas pitkään aikan ole kokenut.

Miksi ihmeessä sitä muistaa nuo hyvät niksit vasta sitten, kun puuro on melkein palanut pohjaan? Toisaalta, parempi kai nyt kun liian myöhään. Tuo kirja on apu niin moneen mielen puristamiseen, ahdistukseen..jopa paniikkiin. Itse hain sen terapeutin suosituksesta, kun paniikkihäiriöni oli pahimmillaan. Auttoi. Ja auttaa nyt. Näkemään tämän hetken ja pysähtymään.

Linkistä pääsee vilkaisemaan, jos kiinnostaa enemmän. -->Jon Kabat- Zinn- olet jo perillä

Kuvahaun tulos haulle jon kabat-zinn olet jo perillä

Todella ajatusta avaava opus ja antaa ajattelemisen aihetta. Mutta myös sitä rentoutusta.

Sitten lähdin, aamupuuron jälkeen pikaiseen anoppilaan katsomaan onko kaikki kunnossa. Ratsia näkyi edessä.
Jännä, vaikka kaikki on ok, niin tulee sellainen olo että mitähän nyt..:D Poliisin vaikutus.
Nyt menin kyllä niin relana,ettei tosikaan. So cool. Tai sitten se oli se Fendin uusivanha takki...hmm... kuitenkin, tätä fiilistä on jatkunut koko päivän! Ihanaaaa!!!!

Päivän tärpit ovat olleet seuraavat:

-Tummaa Marsalkka- kahvia (Lidlistä, ja on muuten ihanan aromikasta). Kaveriksi valkoista suklaata.

-Pikkumakkarin hetekalle asentoon X, joka on kuorrutettu höyhentyynyillä ja takkaan tulet. 

-Propud- suklaavanukas


-Vihrää teetä kahvilassa ja puhelu systärille Lontooseen



-Eilinen superkuu


-Perhe




-Peurakolarin välttäminen, siltikin...kauniita ovat

-Oma piha



-Ja Harry Potterin uusimman kirjan varaus kirjastossa. 

Näillä fiiliksillä lähden paistelemaan kananmunia ja ihmettelemään, mihin mahaan tungen ensiviikon uudistetun "dietti"ruoan. Voin kertoa, että kaloreita alkaa olemaan hyvin ja ensiviikolla ruokamäärää nostetaan taasen. Jes!!! 😍😍😍😍

Taidan vielä kinuta huomenna, jos pääsisin katsomaan kamun uutta heppaa...arabialainen komistus. Siinähän sitä, huomisen suunnitelmaa. 

Let´s flow!

xoxo



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Minä naisena

Nonnii, yritetään taas yhdellä kädellä. Oli pakko pitää taukoa, toivoin että kasi parantuisi...mutta tuossa tuo kiukuttelee vieläkin. En osa...