sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Avaruusaluksen kapteeni

Noin, ihan perinteinen otsikko? Kaikkihan me ollaan sellaisia...vai? Ok, en ole seonnut, vaikkakin myönnän että kahden vuoden itsensä piiskaaminen että pakolliset omaishoidot taisivat lyödä pienenä...keskikokoisena..burn outtina männeellä viikolla. Luultavammin kytenyt tuolla takana jo jonkin aikaa, mutten antanut periksi. Tai..kuunnellut itseäni.
Mistä tuon tunnistaa? Hermot kun viulun kielet, väsyttää, mikään ei huvita, omakuva päin ahteria, mikään ei oikeastaan piristä... jep, jotain on pielessä!

Näillä mennään, ja kun sellaisen itsestään tunnistaa niin hyvät lähtökohdat jo toipumiseen. Tänään en ole tehnyt mitään järkevää ja en oikeastaan aiokkaan. Huomenna treeniviikko jatkuu normisti, ja henkinen duuni siinä samalla.

Käytiin tänään ukkokullan työpaikalla pikaisesti ja istuin ohjaamoon. En vaan voi vastustaa tuota tuolia. Itselleni siitä tulee aina mieleen Star trek ja Kapteeni Kirk komentosillalla.

Eli siis sahan lajittelijan penkillä. (Eli siis avaruusaluksen kapteeni)

Hmm....vieras alus näköpiirissä...


Sä oot niin paahtoleipää! I´m gonna get ya!

Tosta kun mää painan niih...


 Stop! Seis! Väärä nappi!!!!

Ja juu, se mihin kiinnitin itse huomiota...miksi laitoin noin ison hupparin...näytän niiiiiin isolta tossa. Huoh....hetki vielä, notta paranee hermot? ;)

Koklasin myös ottaa kuvia (joka muuten on yllätävän vaikeaa!) (vinkit vastaanotetaan) luomiväristä.

Eli Isadoran:

Ihana karkinvärinen luomari hileillä. Suklaanruskeaa vähän kaveriksi ja avot! Näin sitten kuvien kanssa kävi:


 Noh, ainakin nuo pisamat ovat kevään merkki! 
Mutta ihana väri on ja korostaa ainakin vihreitä silmiä kivasti. Ihan varmana muuten ruskeille silmille taivaallinen väri! 

Jaahans. Jos sitten taas happea ottaisi, notta ei rasittuisi liikoja. Huomenna päivä uusi. 

Hyvää viikon alkua kaikille,

xoxox

2 kommenttia:

  1. I love the green shadow... it is such a pretty shade... it looks nice on your eyes xox

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you dear Launna! I have some sort of green season going on now..maybe summer is coming? xoxoxox

      Poista

Etsimässä positiivista minääni taas

Kaffea ja seniorikoiruus unessa jalkojen juuressa...ulkona tuulee enteilevästi, ukkostakin on luvattu. Sain omat ajatukseni kiinni eilen ja...