tiistai 14. helmikuuta 2017

Itkun ja naurun välimaastoissa

No huh, kun aikaa on taas mennyt sitten viimekerran! Voisin syyttää kiirettä, mutta enpä tee sitä. Onhan toki sitäkin ollut, mutta suurin syy on ihmeellinen tunteiden totaalinen vuoristorata-viikko.

Toki niin moni asia vaikuttaa taustalla ja vielä tänään yksi suuri asia pitää sekä kohdata että hoitaa, ja sitten pikkaisen alkaa helpottamaan.

Ja sitten menin vastaamaan puhelimeen juuri äsken, en katsonut numeroa. Kuului vaan "hello, hello??" Ja numero oli jokin +1 800 ja jotain perään...? Toivottavasti ei mitään extraa puhelinlaskuun tulossa, pitänee soittaa operaattorille....autsh!

Mutta joo. Katsottiin pari päivää taaksepäin taasen Armageddon- leffa. Siis voi mahdoton, kun oli taas niin ihq! Minä nessupaketin kanssa niiskutin ja hyvä, että näin koko pätkää niillä silmillä!
Siihen perään kauhuleffaa katseltiin, joten tunnelma oli ikäänkuin laidasta laitaan. Vaan eläydyin entistä vahvemmin eläviin kuviinkin.

Sitten nauroin aivan hulluna klipille, kun Roope Putouksessa repeää. Varsinkin se Isä Nitron ööh...hahmo, kun sen esitti joku toinen. Eli kyse siis Putouksesta, jota en muutoin ole seurannut mutta oli Iltasanomissa juttua. Siinä siltä hahmon esittäjältä lähtee kirjaimellisesti mopo käsistä, se tasapainolauta. Kyyneleet naurusta! Tuollainen sponttaani sähellys on vaan parasta.
Sitä kun itsekkin harjoittaa ihan päivittäin melkeimpä, ja ihan ilmaiseksi. :)



Olen varmaan aiemminkin maininnut, mutta rakastan kynää ja paperia! Ja varsinkin kalentereita. On mulla puhelimessakin sellainen ja tulee käytettyä, mutta jotenkin tuo paperinen versio..siinä on vanhanajan fiilis, kynä ja paperi. Viime viikko oli kiva siinä suhteessa, että sai kirjuutella ja täytellä sarakkeita. Jokaisella huvinsa? :D

Aurinkoakin näkyi viikon aikana, lenkkimaisemat kuin postikortista!



Kylläpä kasvot näyttävät kapeilta, kun on tarpeeksi isot kakkulat päässä!

Ja kuu, siis niin uskomattoman kaunis kuutamo mahtui viikkoon!


Tietty koiruudet ja kissa vaativat osansa:

 Hei me leikitään! :D
Love you too!

Pientä pannuhuonehommaakin oli, miehen metsästysporukka lämmittää kukin vuorollaan majaa..oikeastaan kartanoa mielestäni, sen verran komiat paikat siellä. Mutta minä apuna:


Ihana röhnöttää röhnövaatteissa ja ilman ulkonäköpaineita! Kukaan ei varmana nähnyt keskellä metsää ;D Joskus on vaan niin vapauttavaa olla toppavaatteissa ja röhnöttää jossain. 


Näkymä tuolilta, jossa juurikin juon kaffea ja kirjuutelen. Kauniisti tuo aurinko moikkailee!

Ja kelloa kun katson, niin huomaan hommaanneni kiireen taasen. Olen ihminen, joka on mielummin puoli tuntia ajoissa sovituissa jutuissa kun pari minuuttia myöhässä. Tuon olen perinyt molemmilta vanhemmiltani. 

Ihanaa ystävänpäivää kaikille, kaupallisena tahi ilman. Itselläni se on joka päivä, mutta tänään kakun kanssa. Hyvä syy juhlistaa ja juurikin sitä kakkua kahmia :).

xoxo




1 kommentti:

  1. I hope you had nice Valentine's Maarit... xox... I love when I laugh so hard that tears come out of my eyes... it's a good feeling and really relaxes me... Have a great rest of the week xox

    VastaaPoista

Etsimässä positiivista minääni taas

Kaffea ja seniorikoiruus unessa jalkojen juuressa...ulkona tuulee enteilevästi, ukkostakin on luvattu. Sain omat ajatukseni kiinni eilen ja...