perjantai 10. maaliskuuta 2017

Urban Decay ja meikkileikki (love it)

Noniin, vihdoin pääsen vähän kirjuuttamaan tuosta paletista. Odottavan aika oli pikä, mutta sen arvoinen!

Tilasin sen Moondustin ja uuden meikkivoiteen Max Factorilta. Molemmat..iso peukku!

Ah, pakkauskin jo niin syntisen mystinen!


Ja värit, uskomattoman intensiivisiä! 


Ensin tuo meikkivoide. Jokin vaihe minulla menossa, jossa haluan vähän kalpeahkon ihon mattana. Varsinkin, kun silmät tulee korostettua oikein kunnolla, niin enemmän vielä kalpenee nassu. Tai sitten meidän Twilight- maratooni jäi vaan päälle ;). 

Ennen tätä oli sellainen vaihe, että natural ja vielä vähän kimallepuuteria päälle. Meikeissä on se ihanuus, että voi vaihdella tyyliään juuri niin kuin itse haluaa, ja toteuttaa itseään. Onhan se eräänlainen taiteen laji mielestäni! 

Tuo meikkivoide muuten todellakin pysyi hyvin, niinkuin luvattiin ja levittäminen oli helppoa. Käytin sormitekniikkaa ilman mitään ihmeempiä pensseleitä, ja kuvissa, joita lisään alle, ei ole kun tuota meikkivoidetta. Primeriä tippa silmäpussien päällä. Muutoinkin tein meikin aika pikaseen, ideana saada yksi väri Moondustia esille, eli ei millään tavalla viimeistelty eikä siloiteltu meikki. Idea ja pointti tosiaan luomivärissä. 

Sen verran tuosta paletista, että muistuttaa kovasti erästä toista merkkiä sekä intensiivisyydeltään että käytöltään: Grimasinia. Käytin Grimasinia maskeerausaikoinani ihan sen takia, että se todella näkyi, pysyi ja oli riitoisa. Tuossa Urbaissa on "vakavasti" samoja ominaisuuksia. 

Isolla luomella (sanon sitä tilaa, joka jää liikkuvan luomen ja kulmakarvojen väliin siksi) on hitunen Lorealin nude- paletin suklaanruskeaa, (Neljäs vasemmalta oleva väri) samoin vetäisin sitä pensselillä alaluomiinkin. Ikäänkuin maadottamaan tuota meikkiä, sillä noin kimaltelevalla meikillä saa äkkiä sellaiset säihkeet notta näkyy yölläkin! Päiväkäyttöön vähän tvistiä, silti hallittu. 

Ja toki, kun on glitteriä niin aina varisee jonkin verran, mutta yllättävän vähän tällä tuotteella!

Kuvat, ollos hyvät:


 Väri on Element siitä paletista. Ihana väri! 
Tuo hyvin silmät esiin, aika hyvinkin, sanoisin!

Sen verran muuten valkoista kajalia käytin että sisärajauksen alauomelle ja ennen kun laitoin luomiväriä niin ripsien tyveen. Itse laitan näin, kun vähän "raskaampi" koko liikkuvan luomen väri tulee laitettua, keventää ilmettä. Ei näy oikeastaan, mutta kirkastaa kivasti.

Pikkaisen näkyy tuossa yläluomella valkoista, ja sisärajausta.


Oh my! :)

Tykkään ihan tosi paljon, ja vielä seitsemän väriä jäljellä koklaamatta! 

Tuo nassu on tosiaan sivelty vain sillä Maxin meikkivoiteella. Ei puuteria tahi muutakaan. Siihen kun lisää vähän varjoja ja pikkaisen poskipunaa niin eipä tuo muuta tarvitsekkaan!


Grrnau, kun saa silmät säihkymään! :)

Hyvää päivänjatkoa kaikille! Ja oho, viikonloppukin taitaa alkaa!

xoxox


2 kommenttia:

  1. Maarit, I really like sparkly eye shadow, it shows of so nice with lighting... really pretty shades xox I hope you are doing well... we need to chat soon, have a great weekend xox

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you dear Launna! Yes we do, when ever you are ready, so am I! :)<3

      Poista

Metsästyksestä vähän juttua

Ensin on pakko vaan ihmetellä...mikä maailmaa vaivaa? Ei voi käsittää ihan vielä, ehkä joku päivä ymmärtää...tai haluanko edes? Miksi näitä...