Mikä motivoi jaksamaan?

Aamukahvia juoden ja puuron tekemistä suunnitellen tässä same old same old- paikallani vanhassa nojatuolissa. Eilen tuli pieni takapakki elämään, kun sain taasen paniikkikohtauksen lenkillä.
Suurimmaksi osaksi olen tuon pirulaisen selättänyt ja itselleni tuo takapakki oli ja on sekä väsyttävä henkisesti että masentava. Jotenkin sitä vaan tuntee itsensä erilaiseksi..huonommaksi tuollaisen kohtauksen jälkeen. En edes muistanut sitä fiilistä, sen verran on aikaa edellisistä kohtauksista.

Ehkä siksi tämä oma treenijuttu on vieläkin potenssiin 10 tärkeydellään, ihan siitä syystä että mä voin. Kun paniikki oli pahimmillaan, en voinut yhtään mitään muuta kun soitella ambulanssia ja pelätä. Se oli todella vahvana kanssani, piru vie.

Olisi ollut eilen niin "helppo" luovuttaa, kun se fiilis hiipi: sydän hakkaa, pyörryttää, kuolen tähän ja nyt, mitä jos joku näkee...perinteiset paniikkifiilarit.

ps. Jos haluat lukea lisää paniikkihäiriöstä ja selviämisestä: elämää paniikkihäiriön jälkeen Tuo on oma blogini, jota rustasin aikoinaan juurikin siksi, että halusin tsempata muita. En ole sitä kirjuuttanut pitkään aikaan mutta ajattelin taas sinne jotain kirjoitella.

Eli eilisestä. Kun selvisin siitä hetkestä ja pääsin ikäänkuin turvaan metsän suojaan kotitielle, jatkoinkin matkaa. Kävelin toiseen suuntaan, sillä lenkistä jäi puuttumaan vielä 15min. En vaan antanut periksi. Miksi? Jääräpää..juu, mutta päätin että kun olen näin pitkälle päässyt niin en perskules voi antaa enää periksi.

Kyllähän tuota tulee treenattua rankasti viikoittain ja joku voisi sanoa että se on osasyyllinen tuohon. Itselleni se on päinvastoin. Joka kerta, kun menen tekemään treenit niin tavalla tai toisella voitan itseni. Joko niin että lisään rautaa tankoon ja tulee hyvä fiilis. Taikka sitten, voitan omat möröt ja siitä saa fiilikset.

Kaiken kaikkiaan olisi aina se helpoin tie luovuttaa ja sanoa: en pysty. Itse olen sekä tehnyt tuon että sen toisen tien: pystyn.

Joitakin saattaa ärsyttää, kun syön sitä omaa puuroani joka ainoa aamu. Ihan totta, heitäkin on! Siis se, mitä syön aamupalaksi on joillekkin vaan liikaa. Etkö nyt voisi kiskoa vaikka pari pullaa ja silleen...voisin toki, mutta en halua. Miksi? Koska en vaan halua. Tykkään puurostani ja olostani sen jälkeen.

Itselleni juuri kaiken kokemani jälkeen on mahtavuutta saada tehdä päätöksiä omaan hyvinvointiin liittyen. Ottaen huomioon, että kun masennus oli rankimmillaan vuonna 1997 tahi sinnepäin niin söin itseni reippasti yli 100kg. Se ei ollut enää kivaa.

Eli millä motivoida itseään? Ottamalla se askel, johin et välttämättä saa kannustusta ja tehdä omaa juttuasi. Ei sen takia, että näytää muille vaan siksi, että välität itsestäsi ja haluat itsesi voivan hyvin- oli se sitten mitä tahansa. Siksi, koska haluat ja pystyt. 

Syy, miksi itselleni tuo paniikki meinasi (sanon menneisyydessä, sillä sehän ei jää kummittelemaan) ylipäätään tuli oli henkinen, pitkään jatkunut paine ja stressi. Jollain tavalla kai tuon pään piti reagoida ja varoitella että anna tietyissä asioissa jo armoa itsellesi.

Ihan pakko laittaa kuvat siitä mun voimapuurosta. Mies nauraakin, että kyllä kai siihen vielä jotain saisi mahdutettua?



Eli: Valkosuklaa-karpalo-mustikka-mustaherukka-raejuusto-pellavansiemenöljykaurapuuro :D
On ihan tosi hyvää!!! Oikeasti!

Itselläni on pari voimaannuttavaa kuvaa, merkitys on suuri! Kuten olen kertonut, on tanssi suuri osa minua. Kuvat ovat muutaman vuoden vanhoja, kun tilasin uudet tanssikengät. Pitkästä aikaa, ja oli superia laittaa ne jalkaan, antaa palaa vaan oikein kunnolla. Haave, jota en uskonut toteuttavani 15v takaperin.



Yksi maailman kauneimmista näyistä: tanssisali. 

Mikä sinua motivoi? 

Ja estääkö jokin tarttumasta haaveeseen?

Hyppy tuntemattomaan, peloista huolimatta, antaa enemmän kun ottaa.

Let´s dance! <3 


Vähän hyppii asiat ja ei niin selkeästi tullut rustattua vaan oikeastaan fiilispohjalta. Toivottavasti sen punaisen langan bongaat sieltä kuitenkin.

xoxo

Kommentit

Suositut tekstit